Sivut

Viimeinen projektivuosi käynnistynyt

Pietarsaaren lukion kolmevuotisen Erasmus+ -projektin Networks for Empowering Teachers and Students (NETS) - From ME to WE viimeinen vuosi on lähtenyt liikkeelle. Olemme tarkastelleet kahden vuoden ajan muun muassa hyvinvointiin liittyviä seikkoja koulussamme ja yrittäneet kehittää toimintaamme sellaiseksi, että yhteisössämme olisi entistä mukavampi olla.

Projektin ansiosta koulussamme järjestetään tänäkin syksynä hyväntekeväisyystapahtuma. Se kehiteltiin nimenomaan projektiamme varten vuosi sitten ja esiteltiin edellisenä syksynä Barcelonan-kokoontumisessa viidelle muulle partnerikoululle. Taoahtuma osoittautui leppoisaksi, työyhteisöämme tiivistäväksi ja viihtyvyyttä lisääväksi tapahtumaksi, josta emme halua luopua. Lisäksi sen ansiosta voimme lahjoittaa rahaa hyväksi katsomaamme kohteeseen ja tehdä hyvää yhdessä.

Seuraava projektikokoontuminen on Puolan Nowy Saczissa, jonne kouluamme lähtevät tyylikkäästi edustamaan opiskelijoistamme Elli-Noora Kirsilä, Noora Lapinkoski ja Sanni Peltola. Opettajista mukaan liittyvät Tytti Lehtola ja Marja Seppälä. Kokoontumisessa on tarkoitus pohtia muun muassa sitä, miten voi tukea opiskelijatoveria hankalassa tilanteessa ja millaisia ominaisuuksia on hyvällä opettajalla.

Tiina Stara
Projektikoordinaattori


Ei kommentteja: