Sivut

Kevään viimeinen info

From ME to WE -Erasmus+ projektimme toinen vuosi alkaa olla lopuillaan. Italian-lähettiläämme Helka ja Rose kertoivat matkastamme Italian Grottaferrataan, Frascatiin ja Roomaan koko koululle järjestetyssä infotilaisuudessa. Mukaan pääsi myös kiireinen koulutoimenjohtajamme Juha Paasimäki, ja yleisö tiedusteli myös häneltä matkan antia. ”Kannatti lähteä! Ymmärrän nyt paremmin kansainvälisen yhteistyön ja Erasmus+ -projektin merkityksen”, kommentoi Paasimäki ja rohkaisi lukiolaisiamme lähtemään ulkomaille, mikäli siihen joskus tarjoutuu mahdollisuus.

Rose ja Helka säihkyivät tapansa mukaan ja hauskuuttivat lukion väkeä yksityiskohtaisilla tarinoillaan ja havainnoillaan. Kuulimme muun muassa mielipiteen italialaisista perinteisestä pitsoista: eivät ihan olleet maineensa veroisia! Loppupäätelmänä oli myös, että kokoontumisen aikana eri osallistuijen vaihdettua mielipiteitä koulujen huonoista ja hyvistä puolista oli helppo huomata, että suomalainen koulutusjärjestelmä on vertaansa vailla.

Kiitos kiinnostavasta ja viihdyttävästä selonteosta ja esityksestä, Helka ja Rose!



 Tiina Stara
Projektikoordinaattori

Ei kommentteja: