Sivut

El miércoles

Keskiviikko alkoi koululla 8.50. Pieni osa porukasta jakautui kahteen kuudenhengen kansainväliseen ryhmään, jotka oli päätetty jo maanantaina. Nämä ryhmät menivät esittelemään 13-14-vuotiaille espanjalaisille valitsemistamme roolimalleista. Loput porukasta käyttivät hyödyksi edellisen päivän turisti haastattelujen kysymyksiä.

Yhdentoista aikaan menimme ottamaan virallisen yhteiskuvan. Kuvan otto viivästyi huomattavasti, mutta onnistuimme lopulta ottamaan sen. Nopean välipalatauon jälkeen palasimme luokkaan, jossa meillä oli työpaja sinnikkyydestä.



Tämän jälkeen aloimme pystyttämään Empowering photography -esittelyä. Jouduimme jättämään sen kuitenkin kesken, sillä olimme jo n. 15 minuuttia myöhässä lounaalta.

Söimme lounasta Goiko Grillissä, missä sai hampurilaisia ja erilaisia salaattikulhoja. Etenkin meille suomalaisille ja kroatialaisille tuli kova kiire syödä, sillä saimme ruokamme hieman muita myöhemmin. Taas huomasimme olevamme myöhässä, joten jouduimme juosta bussipysäkille, mutta missasimme sen muutamalla juoksuaskeleella.



Bussimatkan jälkeen vaihdoimme metroon ja pääsimme määränpäähämme eli Plaça tetuan:iin, missä oli vuorossa kauan odotettu Escape Room. (20 min myöhässä) Me suomalaiset päädyimme Liisa Ihmemaassa teemalla varusteltuun huoneeseen. Se oli mukava ja haastava kokemus. Olimme hieman pettyneitä sillä siellä oli vain espanjankieliset tekstit.


Loppuillasta pysähdyimme katselemaan Arc de Triomfia sekä vierailimme Parc de la Ciutadellassa. Molemmat olivat erittäin upeita näkyelämyksiä. Kahvipaussin jälkeen muutamat päättivät lähteä jo kotiin ja loput lähtivät kiertelemään ympäri Borne nimistä kaupunginosaa. Meillä oli erittäin hauskaa!



Isäntäperheeni vei minut syömääm tyypillistä Tapasia ravintolaan. Tapas tarkoittaa pientä annosta mitä tahansa espanjalaista ruokaa. Tavanomaista siinä on, että kaikki jakavat ruoan ja syövät samalta lautaselta. Se oli TAIVAALLINEN MAKUELÄMYS!! Söimme mm. croquetasia, patatas bravasia, rabas de calamar (rabas fritas), huevos estrellados con jamonia (paistettuja kananmunia) sekä morcilla with eggs:iä. Olimme aivan täpötäynnä, mutta aina on tilaa jälkiruoalle!





- Nnenna

Ei kommentteja: