Sivut

Hyvää huomenta Espanjan auringon alta!

Meidän koulumme toinen Erasmus+ -matka on potkaistu käyntiin Espanjassa ja tarkemmin sanottuna Barcelonassa. Yllättävän nopeasti menneen lento- ja junamatkan jälkeen Finnish teamimme saapui Barcelonan lentokentälle sunnuntai-iltana, missä isäntäperheet olivatkin matkustajia jo vastassa. 




Maanantai-aamu, joka oli projektin ensimmäinen virallinen päivä alkoi koululla kello 9 aloitustilausuudella, jossa kerrottiin esimerkiksi koulusta ja sen tavoitteista, nähtiin musiikkiesityksiä sekä esiteltiin kaikki osallistujat eri maista. Sen jälkeen vuorossa oli koulukierros, jonka jälkeen kaikilla oli puolen tunnin välipalatauko.




Pienen tauon jälkeen aloitimme getting to know -leikit englantilaisen opettajan Phillin johdolla. Uskallan väittää, että tunnin aikana kaikki oppivat tuntemaan paljon uusia mukavia ihmisiä. Tutustumisleikkien jälkeen oli vuorossa ennakkotehtävien esittely. Kello 13 koulussa alkoi noin 1,5 tuntia kestävä lounastauko, jolloin kaikki menivät joko kotiin syömään tai söivät kotoa tuotuja eväitä. Sen jälkeen jatkui ennakkotehtävien esittäminen ja kello 16 alkoi vapaa-aika.



Vapaa-ajalle hostit, tai ”partnerit”, kuten täällä heitä kutsutaan, olivat suunnitelleet retken Barcelonan ydinkeskustaan. Keskustaan menimme kaikki yhdessä metrolla ja siellä saimme pyöriä vapaasti, sai shoppailla, katsella nähtävyyksiä tai käydä vaikka kahvilla. Kun kello oli kahdeksan alkoivat lähes kaikki jo olla väsyneitä päivän seikkailuista ja niihin aikoihin lähtivät kaikki kotiin. Illalla  noin kello 22 syötiin isäntäperheiden kanssa illallista, jonka jälkeen kaikki painuivat unten maille odottaen jo innoissaan mitä seuraava päivä tuo tullessaan.




/Tiina

Ei kommentteja: