Sivut

Toinen päivä Zagrebissa

Tänään aloitettiin päivä Safer Internet Day teemlla. Ensimmäinen tehtävä alkoi sille, että meidät jaettiin ryhmiin, jossa meidän täytyi keksiä muutama lavastettu tilanne ihmisten kesken, jolla voisi opettaa ei tottuneita internet käyttäjiä käyttämään internettiä turvallisesti. Lopulta tämä tilanne esitettiin koko ryhmälle ja myös videokuvattiin.

Seuraavaksi vuorossa oli toisen ennakkotehtävän esittäminen. Toinen ennakkotehtävä koostui siitä, että meidät jaettiin maittain tiimeiksi ennen Kroatian matkaa ja tiimit päättivät kaksi ammatiryhmää joidenka edustajia he haastattelivät. Esitykset meni kaikilla tosi hyvin ja oli paljon mielenkiintoista faktaa verrattavana maiden välillä.

Ennakkotehtävän esityksen jälkeen oli vihdoin ja viimein vuoro ruualle. Ruuaksi meille tarjoiltiin erillaisia sämpylöitä joidenka välin pystyi laittamaan erillaisia lihoja ja juustoja, tietysti tarjolla oli myös juotavaa, esimerkiski limsaa, mehua ja vettä.

Ruokailun jälkeen seurasi aarteen metsästys. Aarteen metsästys toteutettiin samoissa ryhmissä missä aamullakin oltiin. Aarteen metsästyksessä kaikille jaettiin tablettitietokone ja linkki jonka avulla meidän täytyi päästä netisivulle, jossa täytyi saada oikein muutama salasana, salasanat sai selvitettyä sivulta löydettyjen linkkien avulla. Tietysti se ryhmä, joka ensimmäisenä sai salasanat "murrettua" löysi aarrearkun, joka sisälsi erillaisa makeisia.

Aivoja kuormittavan aarremetsästyksen jälkeen meillä oli 45 minuttia vapaata aikaa. Vapa-ajan jälkeen siirryttiin raitiovaunupysäkille, josta mentiin raitiovaunulla Photomathin tapamiseen. Me menimme kokoustilaan, jossa Photomathin edustajat pitivät meillä mielenkiintoisen ja valaisevan esityksen heidän firmansa tarinasta. Kun esitys oli pidetty, saatiin kysyä heiltä vielä kysymyksiä. Sen jälkeen meidät päästettiin kahville ja syömään keksejä. Noin kymmenisen minutin pituisen tauon jälkeen me jakaututtiin ryhmiin miettimään vastauksia kysymyksille liittyen matematiikan opiskeluun. Kysymykset liittyivät enimmillään matematiikan opiskelun hankaluuksiin. Tämän jälkeen päästiin uudestaan kahville. Kun kahvit oli juotu ja keksit syöty, Photomathin edudtajat tiivistivät tapaamisemme ja vastasivat vielä heräänneille kysymyksille.

Kuva hauskasta kommentista jonka Photomath on saannut 

"I Just wanna say, to the people who made
this app. You guys are Legends.
The angels will sing the song of your glory
and how you fought for the weak. 
Thank you for your service 💓"




Photomathissa ryhmätyönä tehty pousteri matematiikan hankalista asioista

Kun Photomathissa oli käyty, opettajat suuntasivat omille teille ja oppilaat kohti ostoskeskustaa Areena Center.

- Joosep

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kuulostaa kivalta ja mielenkiintoiselta!
Ja mihinkäpäs sen matematiikan voisi reissullakaan unohtaa!
Kivaa reissun jatkoa!

Ylläpitäjä kirjoitti...

Anna-Maija, matematiikkaa ei voi paeta! :)